Näkökulman vaihtamisen taito
Tämä on tositarina; näin minulle tapahtui hiljattain.
Valmentaja puhuu videoseminaarissaan innostuneena siitä, miten tärkeää on rohkaista toista ihmistä näkemään omat mahdollisuutensa, sen sijaan että moittii häntä tekemättömistä töistä tai luonteen heikkouksista. Hän jatkaa kertomalla yhä uusista tilanteista, joissa joku on rohkaissut ihmistä vaihtamaan näkökulmaa itsestään ja tämä on löytänyt uuden mahdollisuuden itselleen - eikä pelkästään uutta mahdollisuutta, vaan konkreettisia tuloksia työlleen.
Istun kuuntelijanpaikalla ja koen ensin melkoista syyllisyyttä, sitten vapauttavaa riemua. Näinhän sen täytyy mennä, ajattelen ja mietin edellisen viikon tapahtumia. Miten saatoinkin taas unohtaa tämän totuuden? ihmettelen itsekseni. Miksi ihmeessä kiinnitin ajatukseni virheisiin ja tekemättömiin töihin?
Päätän tehdä korjausliikkeen, vaihtaa näkökulmaa!
Meidän pienessä ja kasvavassa yrityksessämme on tapahtunut paljon muutoksia viime aikoina. Olemme muuttaneet uusiin, upeisiin tiloihin, miettineet asiakaslupaustamme ja brändiämme uudelleen ihan logoa myöten, avanneet uudet nettisivut ja niin edelleen. Uusia ihmisiäkin on tulossa taloon. Ja juuri tähän viestini liittyykin. Muutokset vaativat paljon työtä, ja kun työtä on muutenkin paljon, kaikkea ei tahdo saada valmiiksi ajallaan. Minulle esimerkiksi nettisivut - niiden laatu ja paikkansapitävyys - ovat tärkeä asia. Niinpä kun nettisivumme eivät useiden korjausehdotustenkaan jälkeen olleet tarpeeksi nopeasti sillä tasolla kuin odotin niiden olevan, poltin päreeni! Annoin avainhenkilöidemme kuulla kunniansa, ja palaute oli tulikiven katkuista. Mopo karkasi käsistä, ja päätin keskittyä pelkästään tekemättömiin töihin ja virheisiin.
Mihin unohtui valmentajasieluni tuossa tilanteessa? Miksi en valinnut rohkaisua moitteen sijasta? Eikö todellakin olisi ollut fiksumpaa antaa palaute vahvuuksien eikä heikkouksien pohjalta? Miksi en ehdottanut uusia toimintamalleja, jos vanhat eivät toimineet? Mikä meni ajatuksissani pieleen, ja miksi ajauduin palautteessani umpikujaan?
Tarina on aito ja tosi, se tässä surullisinta onkin. Samalla se tarjoaa tilaisuuden aitoon korjausliikkeeseen ja yllyttää pohtimaan, miten voisi toimia toisin. Se vaatii toki vähän nöyrtymistä, mutta sehän on kaiken kasvun edellytys :)
Käsi sydämelle: uskon, että näitä tilanteita on sekä johtamisessa että tiimityöskentelyssä aika usein. Reagoimme johonkin meille tärkeään asiaan niin voimakkaasti, että käännämme katseemme virheisiin emmekä mahdollisuuksiin. Lopputuloksen ratkaisee se, kuinka nopeasti pystymme myöntämään virheemme itsellemme ja vaihtamaan näkökulman takaisin valmentavaan johtamiseen ja rohkaisuun, vahvuuksien kautta tapahtuvaan muutokseen.
Päätä nähdä ihminen hänen valmiuksiensa äläkä rajoitteidensa valossa!
Voimme valita joka tilanteessa, mihin ja miten kohdistamme huomiomme. Tarkoittaako tämä sitä, että jokaisella meistä on "täydet valmiudet" mihin tahansa? Ei toki - olemme vahvuusvalmiuksiltammekin erilaisia, mutta tosiasia lienee se, että useimmiten emme näe puoliakaan ihmisten valmiuksista, koska keskitymme liikaa heidän tekemättömiin töihinsä tai virheisiinsä.
Haluan rohkaista sinua (ja itseäni). Rohkaisuni tällä kertaa sinulle, ystäväni, onkin tämä: tartu entistäkin useammin tilanteisiin rohkaisevalla sävyllä ja kiinnittäen katseesi mahdollisuuksiin - siihen täydempään potentiaaliin, joka piilee kuin rautamalmi kaivoksen uumenissa!
Lasse Wendelin